keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sahaa kun toipui hän

Eilinen meni ihan umpipipariksi. Hammaslääkäri Espanjasta teki minulle aamulla uuden hampaan lasi-ionomeeristä ja sen jälkeen läksin jonottamaan päivystykseen kortisonipiikille kun niska oikkuilee jälleen pahasti. Odotin kolme ja puoli tuntia ennen kuin pääsin sisään. Ja sain piikit yläniskaan ja kylläpä hirvitti ja pelotti. Ihana eestiläislääkäri oli kuitenkin hyvin näppärä ja nopea ja halasi vielä hartioistakin lopuksi ja onnitteli että olin kuulemma oikein reipas - en saanut kiiltokuvaa kuitenkaan. Se ilahdutti, mutta kotiin päästyäni jouduinkin vuoteenomaksi - koko illaksi ja aamuun saakka, en syönytkään mitään kun sattui niin - kahvit sain vuoteeseen ja appelsiinia (hei, voin syödä appelsiinia!!!). Oi mikä jysäri takaraivossa - nyt ymmärrän mistä se "raivo" siihen tulee. Mutta aamunyöllä otin migreeni- ja pahoinvointilääkkeet ja sen jälkeen on ollut hyvä olla.

Eli tänään olen taas "työkunnossa" mikä tarkoittaa nyt sahausta. Olen nypyttänyt sahalla tuommoista kokkaa eli semmoista kansallispuvun osasta jolla ripustetaan irtotasku vyöhön. Kivaa ja raskasta ja aamulla olen varmaan ihan raato, johtuen työasennosta ja siitä että kahden millin pronssilevy on mitä hankalin sahattava. Mutta selvisin voittajana! Huomenna viilausta ym., olen oikein onnellinen että pystyn tekemään Miehen kanssa töitä. Kun kokka on valmis, siitä paistetaan kumi ja saadaan sen avulla tehtyä kokkavahoja joista voidaan valaa/valattaa myöhemminkin kokkia - jopas nyt on monta kokka-sanaa, alkaa tuntua hassulta. Tämä kokka on korvamerkitty yhteen pukuun, eli ei jää malliksi meille. Mutta siitä saa siis muotin.

Pikkumiestä näin pikaisesti toissapäivänä kaupassa, voi riemuliemi miten ihanaa kun kuuluu "mummu!" ja tulee jaloistaan halatuksi!

Meillä on niin hiljaista kotona (jos kaikenpäiväistä pianonsoittoa ei lasketa) nykyään, odotan milloin N. muuttaa kotiin takaisin väliaikaiskortteeristaan - sitten kun pystyy ajamaan prätkällä koulumatkat. Äskenhän jo näytti varsin keväiseltä, nyt taas on liukasta ja lumista. Sitten meillä soi pianon lisäksi rummut ja kitara.

Minulla on koko ajan sellainen tunne, ettei minun pidä mennä vielä siihen leikkaukseen. Rytmihäiriöitä on tullut enemmän enkä tunne olevani kunnossa siltä osin. EKG on taas huomenna, siinä näkyy jokin pieni juttu ja taas tarkistetaan. Jospa odotan vielä, olenhan elänyt jo monta vuotta tämän vaivan kanssa, vaikka se paha onkin ja invalidisoiva ja ahdistava ja... no nöyryyttävä. Muutama kuukausi? En halua enkä jaksa päättää nyt - voisiko joku päättää minun puolestani?

Olen saanud jõudu ja rõõm tööst, kuid eile oli halb. Sain kaks kortisoon süsti minu kaela ja terve päev olin siis haige :S Nüüd käsi ei tööta hästi aga saega olen töötanud, see siiski on võimalik. Joonistamine on halb, samuti kõik täpne töö. Mul on kuid suur rõõm olla jälle tööhoones, mehega.

1 kommentti:

kosotäti kirjoitti...

Kuuntele itseäs ja luota kuulemaas.
Jos oot pystyny olemaa tähän astivaivas kanssa niin menee siinävielä muutama kuukausikin,vai mitä.

Tänään paistaa aurinko ja mie pääsen ulos, ihanaa.