sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sunnuntai ja hyvä päivä

Tänään kananmunien heittelyn lisäksi kasvihuonekahvittelua ja ihana ilta-aurinko, musiikkia (nupit kaakossa ja laulua!) ja tiskausta, päiväunet, kaksi migreeniä, iso kasa lokkeja pellolla, ahneita kissoja niitä vaanimassa, Suuri Valkea Jänis, kotisivujen viilailua ja uusia suunnitelmia. Nostin maa-artisokkaa maasta huomista ruokaa varten. Nuuhkin tuulta ja tuumasin: tästä tulee hyvä viikko.

Ilmoitin meidät myös Verlan aikaan, elokuun alussa se. Alan uskaltaa ajatella, että vielä tästä noustaan.

Kävimme toissapäivänä Tampereella hakemassa meille das Auton. Se on juuri se heleän vaalen enkelinsininen jonka halusinkin. Nyt loppui murheilu siltä osin! Kuvan ukko liittyy asiaan.

Kävin rannassa Valon kanssa, venhe siellä odotti aivan soutukelpoisena - tulevalla viikolla vesille siis!

Valolle teimme ruukkupuutarhan eli Erakon kodin.

Muu ortodoksimaailma viettää nyt pääsiäistä. Tuntui aamulla upealta avata FB ja saada pääsiäistervehdyksiä eri puolilta maailmaa! Uusi pääsiäisilo! Ja pieni haikeus siitä, että Suomessa vietetään pääsiäinen eri aikaan. XB!BB! Yllä oleva ihana maalaus täältä. (Илья Каверзнев. Светлая Пасха.)

Vaikne päev kodus. Ja nii palju juhtus! Kõige ilusam oli see õhtu, kuidas võib nii ilus olla! Soomes on varsti lihavõtted lõppemas, aga mujal ilmas see on nüüd alanud. Miks on nii....? Sain hommikul palju tervitusi üle kogu maailma - XB!BB! Hea meel, nagu uus ülestõusmispüha! :)

3 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Onnea uudelle autolle ja enkelitä konepellille:)

Voidaanhan mekin ihan hyvin toivottaa toisillemme:Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi.

Maahiska kirjoitti...

TN! Kyllä voidaan ja vielä muutaman päivän ihan virallisestikin toivotetaan! Jotkut viisaat vanhat ovat toivottaneet ympäri vuoden, mutta se taitaisi olla pöyhkeyttä tällaiselta maallikolta :)

Auton siunaus toimitetaan tuotapikaa, laitoin jo autoliikkeen pihasta i Timolle viestin.

elina kirjoitti...

Onnea uudelle autolle. Auto on aika tärkeä, kun asuu syrjässä. Meille auto on ylellisyyttä, kun asumme keskellä kaupunkia, mutta tytär käyttää autoamme koska asuu kaukana maalla ja työmatka on pitkä.