torstai 23. toukokuuta 2013

Juhlia odotellessa

Kävin tänään kirurgilla sairaalassa ja uskalsin alustavasti antaa myöten leikkausajatukselle. Syksyllä sitten, jos olo ei pahene ja jos olen kerännyt rohkeutta tarpeeksi. Antaapi ajan kulua.

Ulkona on IHANAA. Olen kasvimaalla ja kasvihuoneessa aina kun jaksan, mutta keskellä päivää auringossa en. Odotan kovasti sadetta, nytkin tuulee ja pilveilee, mutta missä sade?

Järvelle kaipaan. Ostin uusia onkia, sellaisia halpoja - mutta miksi ihmeessä niiden nimi on Patriot??? No jospa niillä saisi isänmaallisia ahvenia vaikka.

Päässä soi yhä ihana Kedvesem. Siitä on paljon parodioita netissä... onneksi en tosiaan sitä unkaria osaa. Yhden sanat tosin koskevat paaston vaikeutta kun on teurastajan heila...:D

Ihmiseksi joka riemastuu vähästä olen hyvin iloinen eilisestä teltanpystytysillasta. Seurailin kuinka miehet rehkivät lauantaisen juhlan eteen, komeasti nousihe Ison Kirjan teltta koulun pihaan. Tuli ikävä sirkukseen taas.

Valoilmarille ompelin juhlaan the Asun. Henkselit löytyi kirpparilta, samoin miesten paita ja kashmirvilla(!)housut joista ompelin. Käsissä ei sitten ole verta vaan petsiä koulun kässätunnilta....

Lopuksi kurpitsakakku. Ei niin paha päivä, lainkaan.

Palju nädala jooksul olen olnud väsinud, haige, kurb... aga täna uus elu, elu ongi jälle hea ja kergem. Vanatädi suri ka täna, ei tea veel kas me jälle Kotkasse lähme. Aga nüüd pidu ootus ja kooli festival ettevalmistus. Aias on ka nii ilus, ma ei suuda olla enam kurb.

4 kommenttia:

elina kirjoitti...

Mikä iso juhla teillä siellä on, kun telttakin on noin suuri.
Iso Kirja?? Onko se helluntaiseurakuntien kurssikeskus, ainakin olen sellaisessa joskus vieraillut.

kosotäti kirjoitti...

Mie lähetän siulle sadetta, kolmatta päivää tulee vettä, koleus käy niveliin ja kivut sen mukaset.

Tosi ihanat noi Valon juhlavaatteet:)

Rukoillaan sen siun tulevan leikkauksen puolesta.
Iloista viikonvaihdetta:)

Maahiska kirjoitti...

Kyläkoulumme 125-vuotisjuhla :) Ihanaa kun lapsi saa olla sopivan kokoisessa hyvähenkisessä koulussa. Iso Kirja on tosiaan tuossa järven toisella puolen, hellareitten kurssikeskus ja opisto.

Kiitos Kosotäti sade saapuikin juuri! <3 Minuun ei satu eikä kivistä sateella! Helle on hallaa.

Sain tänään hyviä uutisia nilkoistani: voi olla ettei leikkausta tarvitakaan, fysio ja kengät tehneet niin hyvää ja arpikudos alkaneet sulaa!!! Mutta se yks toinen leikkaus kyllä on tehtävä, rukouksia tarvitaankin sitten paljon...

elina kirjoitti...

Kädet ristissä täälläkin.