Kauneutta ja mieltä etsimässä

Tässä ahdingossa on ainakin yksi hyvä juttu. Joudun miettimään paljon. Olen käynyt läpi voimaannuttavia asioita, miettinyt kauneuden voimaa, etsinyt netistä (kännykällä, miten turhauttavaa!) kauniita kuvia (Kiitos Pioni ja Parakeetti!) ja lukenut viisaita ajatuksia lehdistä sekä netistä.

Olen löytänyt aivan uusia asioita jotka ovat minullekin vielä joskus mahdollisia. Haaveillakin osaan jo melkein; odotan sitä päivää kun voin lähteä ulos, metsään, rannalle. Kun pääsen kuvaamaan lisää kirjaa varten. Teen kuvaussuunnitelmia ja iloitsen jo etukäteen.

Kuvauspiiri rajoittuu lähinnä yöpöydälle nyt, tai peiton päälle kasattuihin asetelmiin. Leikin Dianalla, opettelen digikamerani toimintoja (kerrankin on aikaa!) ja jokin pieni hellittämätön osa minusta haluaisi raahata vuoteen viereen paperit, vihkot, kynät, maalit, siveltimet, sakset ja keon paperisilppua. Kerään rohkeutta.

Mutta se ainainen pyytäminen!

Miksei ole keksitty vielä ajatuksen voimalla paikallerientävää työkalupakkia?

Olen tehnyt yhden hyvän työn: parsin kokoon Ilovalmarin lempipaidan hihansuun. Tuli kuin uusi.

Eile õhtul juba laulsin natuke, kuid öö oli halb. Täna hommikul siis mõtlesin, nüüd lõpp kõik mure ja nutmine. Tahan ainult kaunid asjad näha, ainult sellised mis saavad minu linnu tiibadel lennata. Värvin üks muna, ingli pilti selles - muidugi... esimene kord kui pääsapühal ole meil mitte suuri pidu. Kuid minu pere on koos, homme saavad süüa ja sauna minna. Tüdrukud saavad ka suur lõke põletada - nende isa on Pohjanmaalt ja seal see on traditsiooni. Elu on hea, see haigus läheb ära üks päev. Eks nii ole?

Jos vaikka tekisi tällaisia ensi viikolla?