Tämänaamuisen aamupyyhkeilyni jälkeen kävin jälleen miettimään eri kielien eroa. Tuossa Emännän Tietokirjan kappaleessa näkyy kaunis vanha kielemme arkiasussaan, kirjassa joka kuului ehtoisien emäntien käsikirjastoon sotavuosina. (Sisältökin on hieman toinen kuin nykyisessä sanakirjassa (jaa mutta eihän siellä edes ole aamupyyhkeilyä?). Entä jos tietokirjassa (=wikissä?) vielä lukisi kuinka kylmät pyyhkeet aamuisin karkoittavat pahat ajatukset?)
Minulle rakkaimman psalmin (104) voi ottaa toiseksi esimerkiksi. Miten suomalaiset, eestiläiset ja englantilaiset ilmaisevat saman asian?
Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, valo ympäröi sinut kuin viitta. Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle.
...austuse ja iluga oled sa ennast riietanud. Sa riietad ennast valgusega nagu rüüga, sa tõmbad taevad laiali nagu telgivaiba. Sa võlvid oma ülemad toad vete peale.
You are clothed with splendor and majesty, covering yourself with light as with a garment, stretching out the heavens like a tent. He lays the beams of his chambers on the waters...
Minun korvaani suomen kieli soi kuin musiikki. Suomen Kuvalehdessä oli juuri artikkeli kielemme köyhtymisestä ja unohtumisesta. Hauskaahan on naureskella vaikkapa vanhojen elokuvien korulauseita (jännittävällä intonaatiolla esitettynä!), mutta voisiko niistä oppia jotain?
Sinä panit kuun jakamaan aikaa, ja aurinko tietää laskemisensa hetken. Voisiko sen kauniimmin sanoa?
Mulle soome keel on täis ilu ja muusika, aga alati seda ei mäleta- ning oska! Oma keel on ka vajunud ja unustatud, saanud kitsas ja vaene. Oleks nii hea kuulda kuidas noored inimesed oskaksid midagi muud kui vandumine - või pooleldi inglise pooleldi plära... Aga eesti keel on minule armas ka, see on nagu mängimine ja õppimine ja unistamine tulevikust! :)
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti