tiistai 9. elokuuta 2011

Muikea täti



Keskeneräisten esittely ei ole keskeneräisine kuvineen aivan järkevää, mutta tässä näkyy hiukan esiliinaa jota olen väkertänyt viime päivinä. Laitan paremman kuvan kunhan saan kameraan akut. Kankaana on hiukan huopunut villa (lienee ollut joku torkkupeitto.....) ja reunoissa rutkasti Kaarinan muinaispuvun nauhaa (lupiininkukilla värjättyä, haalistuu siis käytössä) sekä spiraaleja joita miespolo on vääntänyt flunssaisena. Vielä puuttuu muutama pätkä spiraalia ja kuinka ollakaan pitää myös kutoa lisää nauhaa vaikka viimeksi jo jupisin etten ikinä enää tee kaarinaa - laudat siinä venkoilevat niin harmittavasti. Minulla ei ole järkevää paikkaa tehdä, sellaista että saisin laudat jotenkin pöydälle tms (en tosin tajua miten se onnistuisi kun tämähän kiertyy koko ajan eteenpäin...).

Koko puku on oikeastaan kuvausrekvisiittaa, eikä todellakaan mikään Kaarina-rekonstruktio. Alusmekko (johon tulee vielä nauhaa hihansuihin että nuo ihanat rannekorut pysyvät) on sitä ikivanhaa ruutipussikangasta; "kyllästetty hehkumattomaksi". Pesin sen kyllä ennen koltun ompelua, lienee niin ollen parasta etten hakeudu istumaan aivan leiritulien lähelle. Ruutipussikangas on tästedes köyhän naisen pellavaa... Joskus vielä ompelen ihkaoikean mekon ja joka piston jälleen käsin!


Mis on "muinaispuku" eesti keeles? Ma tean rahvarõivad, kuid siin on vanem kleidi. Mudel on osaliselt Kaarina ülikond, algselt tehtud fotograafia jaoks. Lina on liiga kulukas, siis leidsin poest igivana "ruutipussikangas" mis on OK, kui ei ole paremat endale lubada.

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oooh miten upea puku ja esiliina.