maanantai 23. toukokuuta 2011

Tiistai, kasvimaata, vihreää

Päivän hyvät suunnitelmat:

Menen pihamaalle ja komennan "Istu!" muutamalle kasville jotka sain eilen ystävältä :)

Aion myllyttää betonimyllyssä multaa (sitä jonka kaivoin tuosta portaan paikalta, ja vävy avusti toimessa myöhemmin lisää - nyt sitä saa, nyt sitä saa... kokkareista on mutta matojen määrästä päätellen ihan kelpo maata) vuorenkilpien alustaksi, saa nähdä jaksanko kotata ne kärryillä muutaman metrin päähän että voin komentaa myös kilpiä istumaan... (Myllyssä mullasta sukeutuu myös hupsuja palleroita jotka muistuttavan hevonpaakkuja :))

Vaihdan keittiön ikkunalle toisen pöydän johon pistän samovaarin ja kahvinkeittimen.

Tuumailen josko uskaltaisi jo viedä hiekkalaatikkoon noita taimia.

Teen leukalihasharjoituksia ja kuntoutan jalkojani. Taas sitä mennään.... :/


Eilen vieraili ystävä perheineen ja oli hieno ilta. Tänään Ilovalmarin matikankirja unohtui kotiin ja opettaja soitti pojan siellä itkevän. Piti sitten karauttaa viemään kirja, matikan erikoispäivä kun on.


Teisipäeva tööd: juurviljaaed ja Bergenia crassifolia ootavad. Laps unustas raamatu koju ja nuttis koolis, veel kord pidi sõitta sinna... Päike paistab, kuid tuulee kõvasti!

1 kommentti:

Tuitsa kirjoitti...

Hyvät suunnitelmat! Minulla hyvänä aikomuksena hankkia kukkia parvekkeelle, ja ajattelin istuttaa myös tuijan (nimikkopuuni) isoon ruukkuun!! Saas nähdä kuinka toteutuvat...