lauantai 19. maaliskuuta 2011

Rakkaudesta, katumuksesta, käsitöistä

Eilisessä perunkirjoitustilaisuudessa sisareni totesi, että isä ei jättänyt meille perinnöksi muuta kuin moraalin ja huumorintajun. Oikeusavustaja oli sitä mieltä että sillä perinnöllä pärjääkin hienosti - paremmin kuin moni muu, jonka kassa paisuu ja tilit pullottavat perinnöistä. Yritimme toki saada aikaan jonkinlaisen perintöriidan isän vanhasta haljenneesta mandoliinista, mutta ei sekään oikein onnistunut. Suosiolla luovutimme sen yhdelle veljellemme, vaikka siinä oli sisareni nimikirjoituksia peräti 4 kappaletta, ja vaikka minä olin se joka sillä oli opetellut pienenä soittamaan. Ja vaikka yksi veljistämme olisi hänkin sen kelpuuttanut. Köyhyyden onnea sekin, ei tarvitse riidellä. Meitä on kaikkiaan 7 sisarusta eikä ketään huvita riidellä olemattomista. Minulle tärkein perintö on se, että sain olla saattamassa molempia vanhempiani tuonilmaisiin. Mielestäni se on arvokkainta mitä voi perinnöksi saada.


Pappaa saattamassa ja kantamassa myös Vanhempi Tytär.

Kävin kirkossa katumuksen sakramentissa ja piipahdin samalla kirkon äiti-lapsipiirissä (perhekerhossa) kahvilla. Olenhan äiti ja ainakin joskus ollut lapsi ;) Siellä pyöreän pöydän ääressä kukin huolehti jälkikasvunsa syömisistä ja touhuista juttelun ja jakamisen ohessa. Tuntui hyvältä, vaikkei minulla noin pieniä enää olekaan. Voisin ehkä joskus viedä Arnen sinne.

Viimeinen viikko on ollut perin kuluttava. Voisin kertoa tarinan luottamuksesta ja sen hyväksikäytöstä, aineriippuvuuksista, pikkuveljestä, valheista ja suuresta surusta. Ehkä joskus kirjoitan novellin tästä. Tarinaan mahtuisi autoajelua vastaantulijoitten kaistalla lapsi kyydissä, ambulanssi, unilääkkeitä, pikkuinen kissa, valvottu yö, pettymykset ja aika paljon mukaviakin aikoja. Kortinpeluuta lasten kanssa, saunomista, leikinlaskua ja naurua. Ja sitten taas.. Novellissa sivuttaisiin vastuuta, lapsuuden traumoja, elämän rakentamista valheelle ja väistelylle, manipuloimista ja taitavaa näyttelemistä ja umpikujia. Ja mahtuisi yksi merkityksetön anteeksipyyntökin siihen tarinaan. Sillä anteeksipyyntö edellyttää katumusta, joka tarkoittaa ainakin meille mielenmuutosta ja palaamattomuutta vanhaan tapaan. Ilman sitä anteeksipyyntö on pelkkiä sanoja.



Neuloin Novitan Kiteestä myssyn, joka piristää mieltä. Kädet tahtoisivat tehdä, mutta jostain syystä nyt ei syty millekään ajatukselle.

Viimne nädala ajal olen olnud alati valvas ja väsinud... Oma ligimesega on olnud liiga raske. Täna olen tänulik et see on möödas. Minu käed on tühjad ja meel on segane. Aga täna on uus päev, homme parem.

5 kommenttia:

HELLA-STELLA kirjoitti...

Hea kuulda,et raske aeg möödub...küll see ,et tegemise-rõõm tuleb peagi tagasi ...Jõudu ja jäksu sulle...

Liisa kirjoitti...

Mietitytti, tässä kirjoituksessa oli monta kosketuskohtaa. Minun isälläni ei hyvin luultavasti enää ole pitkää matkaa täällä maan päällä, ja minäkin olen miettinyt perintojäni nyt jo etukäteen. Henkinen perintö on tärkein, ja olisi melkein helpottavaa jos olisi niinkuin teillä, ettei mitään aineellista jaettavaa jäisi. Eivät ne perinnöt meilläkään suuria ole, mutta pahojakin jännitteitä voi olla odotettavissa. Toivottavasti osaamme olla yhtä viisaita kuin sinä ja sisaruksesi.

Katumuksen sakramenttia olen myös miettinyt; ehdin käydä synnintunnustuksella jo minäkin; ja juuri tätä, että sitten ei enää samoja asioita pitäisi toistaa. En millään haluaisi enää viedä rippi-isällekään tätä samaa kulunutta taakkaa. Olisiko nyt pontta muutokseen riittävästi?

Tuon novellin haluaisin lukea, kaikesta rankasta sisällöstä huolimatta.

Ja ai niin, kiitos tunnustuksesta! Oikeaan paikkaan se osui täälläkin.

Maahiska kirjoitti...

Luulen että joskus se vaatii useammankin katumuskerran, ennen kuin sydän avautuu sille todelliselle muutokselle... Mutta nyt en enää murehdi sillä teimme kaikkemme tässä tapauksessa. Aluksi velloin itsesyytöksissä, kuten niin usein käy... olenko tarpeeksi, rakastanko tarpeeksi, rikonko kaikkia Efraimin rukouksen kohtia vastaan ja luulenko selviäväni tästä katumalla? Olenko ylipäätään kelvollinen?

Mutta nyt vallitsee rauha tämän asian kanssa. Joskus jopa itsesyytöksetkin ovat käänteistä itsensä kehumista - että jopas minä nyt olen kunnollinen kun tunnistan tämän heikkouteni :)

Edelleen toivotan sinulle valoa ja iloa paastoaikaan - taitaa tämä hengellinen paasto ottaa lujille tänä vuonna....

HUVIlassa kirjoitti...

Hieno perintö teille lankesi, kaikille.
voipytyistä tappelijat tappelevat mielestäni juuri siitä rakkauden ja läsnäolon puutteesta. Jos teillä näitä on ollut, lienevät asiat ihan hyvin?

Maahiska kirjoitti...

Ollut on, kyllä. Ei sitä maallisilla voi korvata tosiaan. Alkeellisistakin oloista voi sleviytyä jos on rakkautta. kaikki meistä eivät ole tosin selvinneet... mutta me nuorimmat, kyllä.