day 13. a photo of your best friend
Rakas Mieshän se siinä, paras ystäväni siis myös.
Tänään olen opetellut istumaan. Leikkaus meni hyvin, mutta häntäluu sai siinä menossa jonkin sortin tällin ja oireilee jälleen, parin vuoden tauon jälkeen, varsin ikävällä tavalla. Jospa ei olisi niin pahaksi mennyt kuitenkaan, josko paranisi pian...
Ihme juttuja leikkauksen ja sairaalassa olon tiimoilta:
Leikkauksen jälkeen tuntuu kuin olisin saamassa naiseuteni jotenkin ehjempänä takaisin, aivan konkreettisesti. Kyseessä oli siis eräs kirurginen toimenpide, jolla korjattiin 7 vuotta sitten synnytyksessä saatu elämää paljon hankaloittava vika. (Oikeasti näistä asioista pitäisi puhua niitten oikeilla nimillä, mutten tässä jaksa. Jos joku kanssasisar haluaa tarkempia tietoa vaivasta voin kyllä vastailla privaatisti)
Toinen asia joka osui ajatuksiin oli saattohoito. Olin siis yötä kroonikko-osastolla. Eräs nainen tuli pitkän matkan takaa tapaamaan äitiään, joka dementoituneena ja heikkona makasi vierussängyssä. Mietin siinä kuinka vaikeaa se olikaan. Ettei tiedä mistä puhuisi. Kuuleeko toinen. Tunnistaako. Voiko yrittää syöttää väkisin. Onko missään siinä enää järkeä. Olisiko paras vain istua hiljaa vierellä, ottaa kädestä kiinni ja painaa pää samalle tyynylle oman synnyttäjän viereen. Silittää hiuksia, olla hiljaa. Voisiko vain antaa äidin liukua pois, yrittämättä enää pitää tässä ajassa kiinni.
Kolmas asia oli ihastuttava moldovalainen sairaanhoitaja. Hän ei epäröinyt koskettaa ja ottaa kontaktia. Hän antoi vierusmummolle suuren pusun poskelle illalla.
Ja neljäs asia oli Kelan taksikorvaus. Se vallan helpottaa elämää.
Tänään aion vain maata sohvalla, ehkä jatkan töitten puhtaaksipiirtämistä jos häntä kestää puoli-istuvan asennon. Tässä koneella on sangen hankala olla, aivan kuin silloin murtuman jälkeen :(
Katselin talvista kuvaa Rosalan viikinkikeskuksesta ja mietin voisiko sittenkin tehdä haaveesta totta. Ja kuinka pian. Meillä on haaveena siis viettää pitkähkö aika Rosalassa töitä tehden. Ahjo pitää rakentaa, tehdä muutama vaateparsi ja pakata lapset autoon tavaroitten keskelle. pitää saada joku hoitamaan kotitaloa siksi aikaa. Jonakin kesänä, tahi keväällä kun puut puhkeavat hiirenkorville. Pian, pian! Minun sähkötönmökki-haaveeni on toinen jota mietin, se toteutuisi Rosalassakin osittain. Samoin se iänikuinen haaveeni, että pääsisin asumaan meren saareen joksikin aikaa.
Täna ma ei ole enam nii haige; arvasin joonistada - ja unistada saarest, mis on kaugel merel :)
.png)
3 kommenttia:
Olipas sinulla elämysrikas ja ajatuksia herättävä sairaalamatka! Ulkomailla ollessani ensi kertaa törmäsin tuohon toisenlaiseen sairaanhoitokulttuuriin, jossa ei pysytä steriilin kaukana sen enempää emotionaalisesti kuin fyysisestikään. Täytyi sanoa että potilaan näkökulmasta oli aivan mielettömän hieno kokemus tulla kohdelluksi niin INHIMILLISESTI! Suomessa vastaava käytös hoitajalta (siis suomalaisperäiseltä)vaatisi jonkinasteista kansalaisrohkeutta,jonka toivoisin "tulevan muotiin" eli leviävän kuin vanha kunnon kulovalkea hoitohenkilökunnan keskuuteen. Kiitos jälleen ajattelemaan inspiroivasta kirjoituksesta - ja kuvahaasteesta! Minä ainakin suuresti nautin kun katselen kuviasi ja luen niihin liittyviä tarinoita. Tuntuu jo kuin tuntisimme, vaikka olemmekin "vain" blogituttuja... ehkä joskus kohtaammekin, Valamossa vaikka tai mistä sen tietää missä :-)
Vointeja sinne ja häntä pystyyn!! ;) Täälläkin se sähkötön torppa polttelee edelleen kovasti, tosin vain perheen naisväkeä...Harmi kun en ollut paikalla kun kävit, ja juu, olen kisupipskan myynyt, tosin tinkasin hiukka mutta rahaakin siis tulossa! Voi kun nähtäis pian ja mieluusti ilman kiirettä...
Tiina
Moldovalaishoitaja oli ortodoksi, riemastui vallan matkaikonistani. Kun isä kuoli, oli osastolla muutaman suomalaishoitaja jotka kävivät hyvästelemässä isän silittämällä, halaamalla ja itkivätkin hiukan.
Kiva kun kisupipa meni (luin tosin että olet myynyt jonkun kissanp*an LOL) ja rahaa tulee.... toivotaan tapaamista niin se järjestyy kyllä ;) Tosin vähään aikaan en uskalla lähteä keuruuta edemmäs kalaan.............
Lähetä kommentti