sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Matkaikonia kerrakseen :)

Tänään oli erikoinen päivä. Aluksi veimme Tyttären perheineen kotiin (jossa myös siirreltiin hiukan huonekaluja paikasta toiseen) jonka jälkeen suunnistimme ostoksille (joita ei tehtykään kun mitään ei löytynyt) ja sieltä sairaalaan isää tapaamaan. Siellä ei voinut olla kauaa osastolla vellovan noroviruksen vuoksi. Kaikki kunnia siellä työskenteleville, haju oli tosiaan melkoinen :/

Mutta sen jälkeen menimme kyläilemaan ensimmäistä kertaa kummi"lapsiemme" luokse ja oli niin mukavaa :) Koska olimme ihan kahdestaan Miehen kanssa karkuteillä, sitä erikoisemmalta kyläilykin tuntui. Harvoin olemme kahdestaan missään. Hupsummaksi homma muuttui kun suunnistimme vielä Jyväskylän keskustaan pubiin (!!!) noutamaan P. Nikolaoksen suurikokoista ikonia. Saimme sen tulevaan tsaosunaamme ja se on ensimmäinen varsinaisesti sinne saatu ikoni. (Pubissa sain myös pienen viskin, pitkästä aikaa. Sekin oli hyvin erikoista ;D ) Kiitos Vesangan Anonyymille, ja tiedoksi: matka meni tosiaan hyvin tuon matkaikonin turvissa ;) - "Matkaikoniksihan" sen tekee aihe (Nikolaos on mm. matkustavaisten suojelija), mutta koko ja paino on hirmuinen :D Lieneekö tammea tuo puu? Ikonin on veistänyt Veikko Suuntala.

Tsasounaa odotellessa ikoni vartioi nyt tsasounakassaamme kaapin päällä, sen siunauksella toivottavasti saamme kokoon tarvittavan summan hirsiä varten. Tai vaikka ne hirret. Ikonin omistaa oikeastaan kummitätini, joka ei sitä voi pitää.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis vauhdikas päivä! Ja tuosta viskistähän tehdään tapa, kerran kuussa viskitreffit kyseisessä pubissa;) Hienoa että Nikolaos pääsi uuteen kotiin odottelemaan pääsyä omaan tupaan...
Mukava oli nähdä edes pikaisesti!!
Vesangan anonyymi taas

Maahiska kirjoitti...

... mutta siellä ei miehillä ole kilttiä.... :-D olisi hauskaa päästä kerran kuussa jykylään...

Taisi käydä ohraisesti matsissa? :(

Anonyymi kirjoitti...

...juu,huonostihan siinä kävi...pelissä siis:((
Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!
Toki kerran kuussa voisi rauhoittua tuopillisen/viskilasin äärellä vaihtelevasti kiltillisissä sekä kiltittömissä pubeissa..ja niistähän saa nykyään myös ikoneja;)

Niina kirjoitti...

Onpa kaunis ikoni!

Ystäväni ovat olleet ihastuneita "pääsiäisikoniisi". Kiitos vielä kerran.

Maahiska kirjoitti...

"...ja niistähän saa nykyään myös ikoneja" - Ihan paras!!!! :-D

Niina, hienoa ja kiitos itsellesi :)