perjantai 8. tammikuuta 2010

Ihan pitää miettiä...




... mihin tämä aika oikein katoaa? Voiko kuusen ja joulukoristeiden deletointi kestää monta päivää? Voiko neulakinnastyö lohkaista viikosta näin ison palan? Tietysti voi ja luultavasti sen tekeekin. Mutta silti, nyt on jo 8.1. enkä muista mitä olen viime päivät touhunnut. Olen tullut siihen tulokseen, että vihdoinkin olen oppinut elämään hetkessä. Minulla ei siis ole eilistä eikä toissapäivää, ainakaan en muista niistä juuri mitään. Carpe diem! Hyvä minä!

Mutta onneksi on valokuvat. Olen ainakin ommellut yhden oudon tyynynpäällisen, jonka rimpsut on hieman liian leveät mutta silti hauskat. Kangas on vuonna 1996 ostettu verho joka on kokenut monenmoista, päätyäkseen vihdoin päänaluseksi. Toivottavasti meille kaikille käy niin :-D

Toisekseen, sain kirjeen kummilapselta Perusta :) Siitä näkyy että virkkaamani suomipipo sopii hyvin :)

Ja kolmanneksi, Lordi syö yhä pahvilaatikoita. Tällä kertaa söi kavalasti kaverinsa pienenpienen sängyn.

***
Tilkku kasvaa ja minun on Tilkkua ikävä. On alkanut jo kääntyillä aktiivisesti masulleen ja yrittää kovasti ryömiä, istumaankin jukertaa pää punaisena. Mikä sisu, mikä meininki!






ps. Luen paraikaa Rose Tremainin kirjaa Soitto ja hiljaisuus. Suosittelen!

4 kommenttia:

catariina kirjoitti...

Niin se vaihtui vuosi, me oltiin pohjanmaalla. Nyt paukkuu pakkanen nurkissa, päälle 20 on mittarissa. Talven ihana hiljaisuus alkaa kun luostari ei ota vieraita vastaan vaan remontoi keittiötä. Kirkossakin taitaa käydä vaan läheisten mökkien ja rivitalojen mummot, ei ole turistitungosta lähiviikkoina. Juojärven kirkasta siunattua vettä on pulloissa ja yritän herättää tuoksupelargonian sillä henkiin.Kaikkea hyvää teille.

Maahiska kirjoitti...

Kyllä se pelarkuuni siitä herää :)

Yritin katsella netistä mutten löytänyt Valamon kiinniolosta mitään. Meinattiin tulla sinne kyllä mutta onnistuneekohan se nyt.....?

Toivon teille ihanaa keväänodotusta ja paljon iloa, valoa ja lämpöä :)

catariina kirjoitti...

no jopas on kumma kun en minäkään löydä Valamon kotisivuilta merkintää että keittiö on kuukauden remontissa.asiaa on suunniteltu jo kauan joten olisi pitänyt ehtiä päivittääkin se. Veljestö, henkilökunta ja rakennusmiehet ruokailevat kansanopiston ikonimaalauskuokkaan rakennetussa tilapäiskeittiössä. Osa henkilökuntaa viettää vuosilomaa, kansanopiston kurssit on supistettuja. Respa kai toimii mutta myymälässäkin maalataan ja myyntipalvelu ym henkilökunta vaihtaa huoneita joita myös maalaillaan. Kannattaa soittaa ja kysyä mikä on tilanne. Olen ymmärtänyt että vieraita ei nyt majoiteta eikä ruokita. Karviossa on kivoja leirintämökkejä joissa voi asua ja käydä palveluksissa joita pidetään ihan kuten tavallisesti.

Maahiska kirjoitti...

Hyvä tietää että noinkin paljon on kiinni- meitä ei tosin tuo Karvio auta koska igumeni ei varmaan meitä sinne majoittaisi... kun ollaan aina i:n vieraana siellä ja täysihoidolla. Taitaa siirtyä meidän tuleminen siis, kysellään tarkemmin. Mun pitäisi muutama valokuva pukuvarastossa käydä ottamassa mutta ne saa joku muukin näpättyä varmaan.