lauantai 26. joulukuuta 2009

Hyvää Tapania :)

Pääsimme Miehen kanssa kirkkoon aamulla, Kolhoon. Muu väki jäi nukkumaan kun me veitikkaiset riensimme Keurusselän toiselle puolen. Tällä kertaa paikalle oli kokoontunut moniaita laulajia eripuolilta seutua ja kanttori sai (kaiketi hämmästyksekseen) johdettavakseen kokonaisen hienon kuoron :) Ihanaa. Jos ei olisi joulumieli jo ollut niin viimeistään siinä vaiheessa olisi tullut kun kuoro palveluksen lopussa kajautti komeasti jouluisen veisun aivan ylimääräisenä.

Joulu mennyt ihanan rauhaisasti, vaikka väkeä on tuvassa vierivieressä ja touhua yllinkyllin. Tänä vuonna emme ole toimineet minkään aikataulun mukaan. Syötiin kun ruoka tuli valmiiksi, lahjat jaettiin jouluyönä, pelattiin Kuka minä olen - peliä monta tuntia, Tilkullakin on ollut monta kantajaa. Tilkku on ensi kertaa mummulassa :)

Sain Mieheltä lahjaksi ihana emännänveitsen. Selvisi sekin miksi yläkerrassa taottiin ja hakattiin ja sahattiin niin monta päivää :) Siihen on kaiverrettu nimenikin, Athanasia, riimuin.


Mies puolestaan sai kaipaamansa samovaarin. Sille tehdäänkin kunniapaikka työhuoneeseen.


Jouluisista syötävistä epäkulinaarisena henkilönä esittelen vain nämä kaksi: Ellen Svinhufvudin kakku possukoristeineen (huomatkaa vuoden teema tuplasti....) sekä eksoottiset piparit :)

1 kommentti:

Eva Grelsdotter kirjoitti...

Oih miten kaunis emännänveitsi!