Eilen oli isän syntymäpäivä - hän olisi täyttänyt 91 vuotta. Taannoin kirjoitin ylös runoja ja ajatuksia joita riipustin paperille silloin kuolinyönä.
Tässä lepää mies
joka oli kunniallinen
hyvä, jalo ja kaunis
Tässä lepää mies joka rakasti
ja kaipasi
Tässä lepää uuttera rakentaja
luonnon ja kauneuden sielunystävä
kirvesmies ja anteeksiantava ihminen
Tuokaa haudalle linnun muotoinen oksa
ja huolehtikaa kukkasista
Tänään kuulin myös suru-uutisen, joka laittaa miettimään elämän suurta epäreiluutta. Kuntoutuksessa (jossa olin viisi päivää tällä viikolla) oli ryhmässä (joita muuten välttelin onnistuneesti) aiheena "onnellisuus - lahja vai taito". Mietin, että surun keskellä elävältä ihmiseltä ei kannata kysellä syvällisiä onnellisuudesta. Mutta minusta onnellisuus on lahja, jonka vaaliminen vaatii joskus paljonkin työtä. Kyselin aiheesta myös ortodoksiystäviltäni ja etsin vastausta kirkkoisien kirjoituksistakin, ihan vaan kiinnostuin pohtimaan. Itse ryhmässä en juuri puhua pukahtanut - tuntuu että käsitykseni onnellisuudesta on jotain sellaista jota en osaa pukea sanoiksi. Usein sanon, että putosin lapsena päälleni (mikä on totta) ja sen vuoksi olen pysyvästi onnellisuuden tilassa. Minusta Kristuksen katseen alla kulkeminen on onnellisuutta. Ja pienissä asioissa, kuten huurteisissa puunlehdissä, heijastuu suuri onni ja ilo.
Tyhjennän kuvakansiota. Ne, jotka kaveeraavat minua FB:ssa tai seuraavat instagramiani, näkevät taas tuttuja kuvia.
Tässä enkelin siipiä - luomut oli loppu, kalastuskaupasta löytyi tällaisia. Ihanat, elähdyttävät värit!
Joskus vaan ihmetyttää.
Nilla löysi kirpparilta! Meillä on saman sarjat savikulhot! Huutomerkki!
Ja kissahan on aina kiitollinen kuvauskohde. Voi kun olivat kuulemma vallan eksyksissä kun olin viisi päivää pois!
Vene saatiin tyhjättyä, nuoriso tanssi rannalla - twisting by the pool. Järvi on yhä sula, mietittiin josko sittenkin vielä pökättäisiin venhe vesille...
Jälle kodus, viie päeva taastusravist tagasi. Arsti ütles et see on psoriaatiline atriit - kuid ma ei usu et see tähendab midagi meie haigla arstidel. Ma ei saa ravi ega midagi muud. See on nähtud juba viie aasta jooksul - kui ma sain esimene kord see diagnoos. Aga oli toredad päevad, magasin ja vaatasin telekat :p Noh, oli seal küll ujumist ja muud harjutused ka :)
.png)
3 kommenttia:
*halaus* Koskettava runo.
Tiedätkö mitä tapahtui tänään: srk:n myyjäisissä tuttu pappi siunasi mut kaukaa ihmisjoukon takaa, teki ristinmerkin, mutta minä luulin, että hän on vilkuttamassa minulle ja vastasin vilkuttamalla. :D Olin vähän nolo. No eipä ollut iso juttu. Vikutukset ja ristinmerkit sinne päin. o/ +
Joo voihan sitä erehtyä - olenko kertonut miten Ville joutui naimisiin? Seisoi kaverin hirsitalon kattotyömaalla ja raapi päätään ja minä luulin että huiskutti mulle. Se oli sit siinä :)
Ihana kertomus! Noin ne parhaimmat tarinat alkaa. :)
Lähetä kommentti