tiistai 23. kesäkuuta 2015

Liikaa kuvia...

Tietsikan työpöytä täyttyy kuvista, millään en saa laitettua niitä kaikkia järkevästi esille. Jos laittaisin väreittäin? Ensin punaiset?

Eräällä uudella kivalla ihmisellä elämässämme on kaunis kirja hyllyssään.

Syntiseen menoon soveltuvaa punaista vanhassa elokuvajulisteessa Klaukkalassa :)

Pola Ivanka esiintyi Klaukkalassa synttäreillä, joilla oltiin sillä suurella kiertomatkalla.

Ja iki-ihana View Master :)

Sitten kehun itseäni: Suunnittelin synttärilahjaksi Klaukkalaan tämän hopeisen neidonhiuspuukorun, jonka Ville toteutti kun itse en käden kanssa kyennyt tekemään.

Oho, unohdin kehua itseäni. No minusta tästä tuli tosi kaunis rintakoru ja Ville toteutti sen mukisematta prikulleen kuten halusinkin :)

Nyt mietin seuraavien kuvien kohtaloa ja samalla tätä kuvausintoa joka on näköjään taas päällä. Sinisiäkin hetkiä on ollut, usva hiipii, ja kattohuopamyyjää ei vaan näy.

Soisin kuitenkin, että intoa oli muuhunkin, esimerkiksi ompeluun. Nyt on jälleen migreenit päällä, niin monta viikkoa oli kokonaan terve olo siltä osin, mutta viikon verran menty 1-2 kohtausta/päivä-tyylillä. Tänään ollut erityisen hankala päivä, mietin jo tuossa pitääkö lähteä arvauskeskukseen hakemaan vahvistuspiikkiä vai mitä teen. Iitin puvun tasku on ompelematta, työpiirsústuksia tekemättä... Eilen oli kotiseutumuseon siivoustalkoot, oli kivaa ja sosiaalista. Ne kuvat myöhemmin.

Mida ma teen nende piltidega, neid on juba liiga palju? Tahaksin teha raamat, fotode-luuletustega.

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita kuvia. Tuo koru on aivan huippuihana

Kivipellon Saila kirjoitti...

Ihana koru ja upeita kuvia! Harmi että migreeni rajoittaa eloasi niin kovin! Huokailin taas upeita kädentaitojasi ja miehesi myös!

Maahiska kirjoitti...

Kiitoksia :) Harmittaa kun käsi ei käy, eli en saa itse tehdyksi mitään tarkkuuta vaativaa. Mutta ehkä joskus taas.