Kun päivän suunnitelmat meni uusiksi niin kävin askartelemaan. Joulukoristeita lisää ja sormustimen - olen tökkinyt vuosikaudet kipeää syvää railoa nimettömääni ja nyt se loppui ainakin hetkeksi punaisen nahan ja Miehen kauan sitten tekemän spektroliittisormuksen avulla. Mutta eikö olekin niin että kanat kuuluvat jouluun siinä missä porotkin? Poika oksentaa yhä, urhoollinen pieni. Kahdelta viime yönä alkoi, nyt kello lähenee taas puoltayötä. Välillä nukkuu, soittipa pianoakin jossain suvantovaiheessa hiukan. Kuumetta 38-39 tietämillä.
Väikemees veel haige. Ema teeb jõulekanu.
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti