torstai 26. joulukuuta 2013

Kurkipellon Hobitti

Sinne ja takaisin.... Tein Villelle hobittiliivin Jääsken puvun liivin kaavoilla vihreästä sametista ja pellavasta. Ensimmäistä kertaa näin haastavaa vaatekappaletta, napinlävet jäi hiukan tekeleiksi kun lanka loppui kesken eikä ennen joulua saanut enää mistään mutta leikitään että hobitti ompeli ne itse. Taskujensuiden ompeluun tarvitsisin kyllä opetusta siihenkin mutta nou hätä, kunhan taskusta vaan löytyy the Sormus! Ebaysta löytyi sekin, ja sen täytyy olla oikea, koskapa sen löydettyään Ville katosi. Ainakin hetkeksi.

Jouluisiin harrastuksiin saattaa kuulua myös selän veivaaminen. (Alunperin kuvateksti kuului "Nobody expects the Spanish inquisition" viitaten perheemme Monty Python-harrasteisiin...)

Tai kuusen alla retkottava Adonis.

Mitäs muuta meillä tapahtui jouluna..? Sain muuten lahjaksi ihanan kirjan! Äkkiseltään luulisi, että Tovesta on jo sanottu niin paljon että mitä uutta mukamas - mutta voi! Niin paljon ja kauniisti!

Tällä hetkellä Kurkipellon muumitalossa on hiljaista. Ollaan omalla pikkuporukalla, tutut vieraat ovat kaikonneet kuka minnekin ja pari päivää on kuin arkena. Jouluahan jatkuu teofaniaan saakka. Tänä jouluna sain muuten tehtyä ainoastaan yhden oikean joulukortin. Se on tässä ja siitä olen kovin iloinen. Tyttönen itse, enkulinhahmo on leikattu rikkinäisestä satukirjasta jossa Kaarina Kailan kuvituksia. Kuplamuovisiivet on koristettu paljetein ja helmassa on höyhennyksiä. Onnistuin liimaamaan sormenikin korttiin kun piti kokeilla onko ihmeliima kuivaa. Ei ollut kuivaa se. Onneksi vain millin murto-osan tippa oli kosteaa. Iloinen askartelija ei vaan ollut yhtään pahoillaan.

Rahulik hetk, kodus ainult mees ja väikepoiss. Jõule aga jätkub kuni teofani, nüüd vaikne sadam - nah, töö jätkub küll 2.1.2014 :) Mull on meeles 1000+1 hääd ideed... vähemalt üks näitlus, aga see kokkupanek võtab paar aastat.

Ei kommentteja: