lauantai 28. joulukuuta 2013

Gluteeniton joululimppu

GLUTEENITON JOULULIMPPU

3dl piimää, lämmitä kädenlämpöiseksi

1,5dl luumumarmeladia

1-2tl suolaa

1rkl aniksensiemeniä

2dl karkeita riisijauhoja tai tattarijauhoja, ylipäätään jotain karkeaa gluteenitonta.

n.7dl glut. vaaleaa jauhoa

25g hiivaa

0,5dl öljyä


Sekoita ja vaivaa kaikki hyvin keskenään, unohda hellankulmalle lämpimään liinan alle Vaivaa pöydällä kiinteä pallo ja unohda taas uunipellille liinan alle nousemaan. Luultavasti homma toimisi vaikka unohtaisi koko homman jääkaappiin. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Tee ristinmerkki leivän päälle ja pistä leipä uuniin 45 minuutin ajaksi, voitele leipä siirappi-vesiseoksella ja jatka vielä paistamista 15 minuuttia. Sudi vielä kertaalleen uunista ottamisen jälkeen ja kääri voipaperiin. Tämä on niin hyvää että tarvitsee päälleen vain voinokareen.

Ohjeeseen kuuluu myös, että hukkaa resepti ensin muutamaan kertaan ja pyydä perhettä etsimään sitä, ja kesken taikinanteon riko yleiskone ja pyydä sisartasi vaivaamaan taikina loppuun - näin leipä onnistuu varmasti! Ja koska minulla ei ole leivästä enää kuvaa, kun se leipä oli niin hyvää, niin laitan kuvan jostain ihan muusta.

------------------

Tilasin puolisolle Jari Kedonperän korppimaalauksen joululahjaksi. Korpit ovat hälle tärkeitä, niiden kanssa hän keskusteli kauan sitten metsässä asuessaan ja yhäti kiertelevät korpit talomme yllä häntä raakkuen. Joskus kun Mies ei ole kotona, kiertää korppi talon ylle ja raakahtaa minulle - missäs mies? Minä en kelpaa.

Leidsin hea leiva retsept, ja nagu kogemata see ka õnnestuks nii hästi et palun, siin teile ka see mailma kõige parim jõuleleib!:)

2 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Korpit on upeita, meilläpäin eräs korppi ei raaku vaan sanoo bling, bling ihan kuin mikroaaltouuni.

Maahiska kirjoitti...

Jospa hällä onkin mikro siellä metkössä puun latvassa! :D