keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taas hiljalleen eteenpäin

Tänään on ollut erikoinen päivä: olen levännyt, vuoteessa! Välillä tehnyt jotain ja taas levännyt!

Aamulla kävimme kylillä asioilla ja onnistuimme eksymään! Miten niin Eetun pajalle ei pääse Multian kautta....? Pieniä ulkopyrähdyksiä lukuunottamatta olen sen jälkeen tehnyt vain sellaista mihin tarvitaan vähän jalkoja. Aivoja hieman enemmän ehkä. Sain ajan Tampereelle neurologille ensi viikoksi - Jyväskylään ei pääse, nettivarauksen kautta ei myöskään. Ne reiät päässä pitää kuitenkin selvittää. Migreeni tulee jälleen kahdesti päivässä, tuli eilen ja tänään vaikka uinkin.

Eilen meinasi mennä pupu pöksyyn rannalla ja menikin, vesi oli myllerryksissä ja hyytävän kylmää. Sitten kävelin rantaa kauas kauas missä en ole ennen ollut ja kas, vesi ei ollut siellä niin kauhistavaa vaan aivan uimakelpoista! Kärsivällisyys kannatti siis, oi miten tykkäsin.

Tänään huomasin puutarhaani kasvaneen vihdoinkin akileijan :)

Kun on kurjaa, voi hassutella.

Sain vihdoin kärsimyskukan, viimeksi minulla oli tällainen joskus ikikauan sitten - lempirakaskukkani!

Täna olen ligi ainult maganud, loen Kivirähk Jumala lood ja vahel sulen silmad ja magan jälle. Olen teinud ka väikesed tööd, kuid mitte raske. Imeline päev!

Ei kommentteja: