perjantai 4. tammikuuta 2013

Vanhoja kuvia, haaveita? ja jotain...jotain?

Jostain syystä en ole tullut kuvanneeksi vaikka kamera palautui huollosta aikaa sitten. Syynkin keksin nyt: en halua ollaa yhtään tippaa hyödyllinen. En halua tehdä mitään mitä pitäisi. Haluan vain tehdä jotain, joka minua ilahduttaa. Koko viime vuoden yritin olla hyödyllinen vaikka sairastin. Kuvasinkin hyödyksi, joskin se oli myös kivaa. Ompelin, tein kaikkea - hyödyksi. Tänään kysyin Mieheltä mitä mieltä hän olisi jos tekisin vaan jotain ei-yhtään-hyödyllistä, ja vastaus oli hämmästynyt "ei kai sitä pidä edes kysyä?"

Joku taannoin kyseli mitä hyötyä Pinterestistä (muka) on - oivoi! Minulle se on ehta aarreaitta, varsinkin tällaisena matalalentoaikana. Tänään katselin upeita käsitöitä ja huomasin miettiväni "... voisin myös tehdä jotan tuollaista - mutta miksi? Voiko sen myydä?" Ei näin!!!

Katselin ja keräsin myös kuvia englantilaisista pikkukylistä, selaan asunnonvaihtoilmoituksia Irlannista, ihailen seesteisiä nummimaisemia ja kiemurtelevia kyläteitä, rajatonta taivaanrannan autiutta ja yllättäen kaipaan kauas pois, jonnekin sinne missä ihmiset ovat asuneet aina tuulten ja merten armoilla, kanojaan kasvattaen, turvetta poltellen. Outoa yhä tällainen kaipuu, ennestään tuntematonta minulle. Olen ajatellut kyllä että "olisipa kiva" mutta koskaan ei ole ollut pakottavaa tarvetta päästä jonnekin.

Jos lottoaisin ja jos voittaisin, olisin varmaan jo matkalla. Lukuunottamatta sitä seikkaa etten pysty matkustamaan (sekö tämän matkakuumeen tekeekin????). Eilen kävimme Jyväskylässä katsomassa Hobitin ( oi! ) ja se istuminen... ensin autossa, sitten kauan, kauan elokuvissa, ja taas autossa... olen ollut koko tämän pävän aivan vaisu ja uupunut.

Mutta toissapäivänä sain vieraakseni rakkaan ystävän ikivuosien takaa! Taas yksi oi! Joku joka tuntee minut ja tietää paljon, jolle ei tarvitse selitellä - jolle olen tullut kertoneeksi asioita joita en ole kellekään juuri huudellut. Ja muutenkin... totesimme että elämäpä se vasta metkaa on, kumpikin monen lapsen äitejä - aivan yllättäen, eikö niin? - ja että toteamus "kuka vanha mies se tuolta peilistä oikein katsoo" ei ole vain huono vitsi...... :)

Ensi viikolla menen lääkäriin, aloitan tukipohjallis/kenkäruljanssin - toivottavasti teekoo maksaa minulle kävelyavut. Nilkat voidaan leikata vasta ensi vuoden ( !!! ) kevätkesällä, laskimme - sitä ennen on tehtävä se toinen leikkaus, joka olisi pitänyt tehdä kiireellisenä jo vuosi sitten - ja sekin pitää tehdä kesällä, muuten en toivu tässä huushollissa - kylmyyshän ei edesauta paranemista. Eikä minulla ole aavistustakaan milloin olen valmis astumaan teuraaksi. Ensi kuussa puuduteallergiaa tutkitaan jälleen, josko löytyisi joku joka kävisi - vaan uskallanko sittenkään mennä leikkauksiin?? Voisin mennä vaikka hammaslääkäriin koemielessä? Nyt on kaksi poskihammasta vain haiku entisestä, viikolla lohkesi toisestakin reilu neljännes. Väliaikapaikka pelotti sekin, kieli puutui ja meinasin saada hepulin, mutta onneksi se oli vain normaalia puutumista (neilikkaöljy?) eikä allerginen reaktio.

Elämäni pyörii aika tasan tarkalleen pohtien missä on seuraava sopiva vessa, ja jaksanko tehdä ruokaa ja jos jaksan niin voinko syödä sitä itse. Niin ja jos se vessa on kahden korttelin päässä niin kantaako jalat sinne saakka. Pelkäänpä että olen hiukan masentumassa, vihdoinkin. Jo oli siis aikakin, meinaan. Eihän tässä ole mitään rotia, tällaisessa.

Katselin vanhoja kuvia, hyvälle mielelle tulin. Haluan tehdä nyt jotain ihan vaan huvikseni ja laitan ne tähän.

See on siis nüüd siin, depressioon - voi lähedal. Tahaksin teha ainult sellised tööd, kui meeldib mulle - küpsetamine, õmblemine, fotograafia pole minu jaoks. Need olen teinud kasuliku jaoks, nagu tööd tehakse. Selline töö meeldiks mulle!!!

Lisää musiikkia!

3 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Voi ystävä sinulla on rankkaa mutta niin olet ihana !Valoa ja voimaa sinussa on vaikka jalat eivät jaksaisikaan.Olen huomannut että minäkin haaveilen matkasta vaikka kaikki raha tosi tiukilla tääläkin sairaspäiviä liikaa ...usein kun pujautan kutomasi lapaset käsiini tuntuu kuin hipaisisit minua suloisesti poskelle ja sanoisit voi hyvin minne oletkin matkalla.
Kiitos tästä postistasi maahiska.

Maria kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Maahiska kirjoitti...

<3 kiitos!