perjantai 7. joulukuuta 2012

Työtä ja lepoa

Palasimme juuri parin päivän Valamon-reissulta. Tuntui hyvältä taas olla siellä. Itse nukuin päiväunia, hortoilin eestaas ja pääsin kirkkoon tietysti sydämeni kyllyydestä - aamupalvelus tänään meni ohitse kun sain unta vasta aamukuudelta (tiistaisen puudutetestin jälkeen olen saanut taas kohtauksia ja allergiaa, tälläkään hetkellä minua ei erota Sveitsin lipusta muu kuin värin taustan materiaali. Koko yön kutisin aivan hirveästi eikä siihen auttanut mikään!).

Mies sen sijaan teki töitä pääkirkon alttarissa. Ilovalmarikin oli tänään apuna.

Kiitos Valtterille ja Villelle kuvista - itse katselin alttariin vain ovelta :)

Voisin kirjoittaa kaikenlaista syvällistä, mutta oikeasti en jaksa... Tammikuussa menemme jälleen viemään korjaustöitä. Nukkumisen lisäksi kirjoitin joulukortteja (ajatuksella!) ja kudoin vauvan sukkaa. Ensi kerralla aion tehdä jotain aivan yhtä repäisevää!

Sen voisin sanoa, että koin myös todeksi jälleen Jumalanäidin avun. Kiitos hänelle.

Valamo kloostris jälle, töö ja puhkus. Ilus ja armas aeg!

Niin ja ai niin!!! Tietysti itsenäisyyspäivän illan kohokohta oli seurata mitä munkit pukivat kirkkoon päälleen - ettei vain olisi ollut ainakin parilla munkilla samanlainen mekko!!! :D

4 kommenttia:

KatriK kirjoitti...

...ja taas kaikilla vaatteissa mustaa väriä, jollakulla vähän kullan kimallusta kaulassa.
Voimia! Lepää ja ole vain, korkeimman kädessä.

T. KatriK

Anonyymi kirjoitti...

Olen käynyt Valamossa kerran, pari vuotta sitten "turistina".Ihmettelin näkemääni ja ihmispaljoudesta huolimatta koin olevani rauhallisessa paikassa. Haluaisin palata ajan kanssa.
Löysin muuten kirjastostani "Sielun lääkkeen".Luin samantien puoliväliin, kuin hengenhädässä...ja siinä kai olenkin,ja kirja tuntui täsmälääkkeltä.
Kiitos kun vinkkasit,olet varmaan niitä reppuselkäisiä enkeleitä.
Parempaa vointia sinulle!
-Ilona-

Ninni kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia! :) Erityisesti tuo kuva touhukkaasta pikkumiehestä! Vaikka kaunis on tuo viimeinen, alin ikonikuvakin.. rauhoittava..

kosotäti kirjoitti...

Voi ystävä rakas, halaus ja rukous täältä, särkyneen pakastimen talkosta.
Kauniita kuvia rakkaasta Valamosta.