sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Migreeni

Sairastin migreeniä enemmänkin joskus 20 vuotta sitten, sen jälkeen vain kerran pari ja viime joulukuussa kerran tai kaksi. Koskaan ei ole ollut näköhäiriöitä, ei minkäänmoista auraa eikä ennakkovaroitusta.

Mutta mitäs se tämä on? Vasemman silmän edessä näkyi kuin kirkas valtava linssi, jonka läpi kaikki vääristyi, sen vasemmalla puolella en nähnyt mitään. Päänsärky alkoi vasta terveyskeskuksessa, ja paheni sairaalassa - ambulanssissa jo valot piti sammuttaa ja sairaalassa makasin tipassa muutaman tunnin takinhiha silmillä. Tipututettu lääke auttoi, sain vielä jugurttia että jaksan kotiin saakka.Yhtä kokemusta rikkaampi jälleen.

Kanssasairastajiin kuului mm. syöpäsairas nuori tyttö, jonka kasvot oli kuin vanhan naisen ja käsivarret pelkkää luuta ja nahkaa. Kyllä tuntui pala kurkussa kun muutaman tunnin häntä kuunneltuani vihdoin ohikulkiessani näin hänet. Elämä on... Ja hilpeämpi joskin hoitajille kovepi pala oli mummeli, jota rivompaa en ole ikinä kuullut. Jätän seuraavasta kirosanat (3-4kpl) pois:"No niin rouva puristakaahan minua käsistä" "Minähän en naisia puristele!" Hyvin tuohtunut potilas! Luulen, että hänellä oli alzheimer tai jotain sellaista.

(Haiglas täna jälle eestlased arstid! Ja õed! Aga ma ei rääkinud :P)

3 kommenttia:

Ninni kirjoitti...

Hui kauhea, tuo on varmasti ollut järkyttävä kokemus! Kaikki näkemiseen liittyvät jutut ovat itselleni todella pelottavia. Näköaisti on niin tärkeä juttu... Onneksi kuitenkin sait apua vaivaan. Toivotaan, ettei uusi!

kosotäti kirjoitti...

Migreeni on hirveä vaiva, toivottavasti olosi on helpottunut.
Kyllähän politlinikalla kuulee ja näkee koko elämän kirjon, ihailen hoitajia jotka jaksaa ja jaksaa.

Ninni kirjoitti...

Facebookissa näin, että olit yrittänyt kommentoida blogiani.. :) Kiitos siitä! Minulla on sellainen systeemi, että siihen blogiin pitää kirjautua käyttäjäksi, ennen kuin voi kommentoida. Se on PuoLiskoiseni tekosia se. :) Olen joskus miettinyt, että tavallaan kai kommentointi voisi olla ihan vapaatakin.. tai sitten, ettei sitä olisi ollenkaan. Minullahan ei ole mikään erityisen poleeminen blogi, kunhan on vain arkea ja ajatuksia. En kai itsekään keksisi niihin mitään kommentteja. :)

Sinun blogisi on kyllä oikein mielenkiintoinen, ja nautinnolla olen sitä lueskellut.