lauantai 3. marraskuuta 2012

Matkalaukun tyhjennys - ja täyttö taas pian....

Kotiuduin eilen Heinolasta, siellä oli todella mukavaa ja työteliästä. Ensimmäinen mekko valmistui, kuvaa saan myöhemmin. Menen (toivottavasti pian!) uudestaankin, projektihan on vielä kesken. Olen hurjan tyytyväinen ensimmäiseen kolttuun. Kotimatkalla tapasin vanhan tuttavan ja väsyneenä jorisin koko sydämeni kyllyydestä Jyväskylään saakka. Herra, pane suulleni vartija... mutta sekin oli mukavaa. Isänpäivää viettänemme Kotkassa, eli pian on taas pakattava.

Tänään pääsin kirkkoon Kolhoon, tuohon järven toiselle puolen. Karjalan valistajien juhla on samalla pyhäkön juhla. Olin kuorossa - minä rohkea! Vieras kanttori ja melkein vieraat muut kuorolaiset, uskalsin silti. Eikä se ihan pahasti mennyt.

Kirkko on saanut uuden ilmeen. Kaunis sininen ovi.

Eile sain koju, järgmisel reedel saan jälle kohvri pakkida.... Tööd Heinolas oli tore ja olen väga uhke selle esimesest kleidi mille Juliana-ühendusele plaanisin :) -------

Kosotäti muisti minua tunnustuksella. Jaa-a, mitähän kertoisin mitä en ennen ole kertonut? Seitsemän asiaa?

1. Tarvitsen yksinäisyyttä paljon. 2. Olen vasta viimeisen vuoden aikana oppinut tuntemaan ikävää. 3. Puhun aivan liikaa. 4. Päässäni soi jatkuvasti musiikki. 5. Minulla on edelleen toivottoman huono huomiokyky... 6. Rakastan syksyä. 7. En saa etusormiani yhteen pään päällä vieläkään.

Ja koska tapani mukaan olen kehno jakaman tunnustuksia eteenpäin, sanon vain että kaikki seuraamani blogit ovat tutustumisen arvoisia. Hyvää, suojaisaa ja lämmintä viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

Heli kirjoitti...

Nii huvitav on see kõik.