tiistai 27. marraskuuta 2012

Luomista ja lapiointia...

Ilona kyseli mikä on "salaisuuteni" kun jaksan olla positiivinen ja luova kaikesta huolimatta. Osaan tästä vastasinkin jo edellisessä postauksessa. Mutta se luominen?

Luovuus on kai elämäntapa tai tapa nähdä asioita? Tapa korjata se mikä on rikkoutunut? En osaa olla jouten, myöskään. Äsken katsoin televisiota ja yritin olla tekemättä muuta - ei onnistunut. Pikkumiehen villapaita sai kuin saikin muutaman sentin lisää. Jos olen oikein, oikein uupunut, teen vain käsitöitä. Kun en ole uupunut, teen käsitöitä ja kaikkea muutakin. Yleensä samanaikaisesti. Jos tulee tilaustyö, pyrin hoitamaan sen heti alta pois kun ajatus on tuore. Yleensä olen tavattoman nopea ja tehokas kaikessa mitä teen, mutta viimeisen vuoden aikana olen joutunut hidastamaan radikaalisti. Silti olen yhä nopea. Opettelen tiskaamaan hitaasti, pakko kun kädet ei enää toimi kunnolla. Yritän ommella hitaasti ja rauhallisesti mutta koneeni tykkää nopeasta toiminnasta sekin enemmän. Piirustuksessa olen hidastunut aivan valtavasti, se on yhtä takeltelua välillä - varsinkin kun joudun yleensä pitämään kynää etu- ja keskisormen välissä. Mutta tehtävä on. Jos ei käsillä, niin ajatuksilla. Tai katsomalla kauniita kuvia, niistä saa voimaa.

Kaiken takana piilee kuitenkin kaipuu kauniiseen, tarve nähdä ja luoda kaunista. Muuten ei jaksa. Ja ilo, se on tärkeää.

Siteeraan vielä Ilonaa:"...ja kaupan päälle vielä tuntu,että Jumala rankaisee...tai vaihtoehtoisesti silittää päätä niin tarmokkaasti,että välillä tukkakin lähtee".

Minulle ei ole olemassa rankaisevaa Jumalaa. Paha ja vastoinkäymiset eivät johdu Hänestä, ja koska ihmisellä on vapaa tahto, Hän sallii ihmisen toilailunkin eikä puutu väkisin asiaan. Sairauskin on jonkinlainen elämänmuoto, esimerkisi vaikkapa syöpä. Sillä on oma kasvunsa ja kehityksensä - ei se riipu Jumalan tahdosta eikä tahtomattomuudesta. 9 vuotta läheisen sairastamista seuranneena olen miettinyt paljonkin asiaa. Vanhatestamentillinen Jumala elää yhä joissakin uskontokunnissa ja aiheuttaa paljon ahdistusta. Sairaudelle voi olla syynsä, joka on synti - ihmisen ahneus (ydinvoimalat, kasvimyrkyt...), piittaamattomuus... näitähän on paljon. Mutta yksittäisen ihmisen synteihin ei tällainen syy-seuraus toimi. On harhaa kuvitella Jumalan pikkumaisesti syynäävän pieniä tekosiamme ja painavan rangaistusnappia.

En ole koskaan ollut hyvä kysymään "miksi" tai "miksi minä" - aivan hyvin se olisi voinut olla joku muukin, ja aivan hyvin jonkun muun murheet voisivat tulla minulle. Miksi kysellä? Voi kuitenkin pysähtyä pohtimaa elämäänsä ja asenteitaan, oppia vaikeuksista. Sehän on vastaus tuohon kysymykseen. Ja hetkessä elämisen arvo.

Peaks eesti keeles mõtlema jälle, aga nii pikk on need jutud! Iga päev muidugi harjutan, aga soome keeles nüüd juba liiga palju tegemist!!! :D

3 kommenttia:

kosotäti kirjoitti...

Tuohon ei voi ku sanova Aamen.
Miulle rakkaassa lasten laulussa lauletaan, kuinka Jumalan kämmnellä ei pelkää lintunen, eikä ihminen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kuin olisin saanut kupillisen höyryävää,tuoksuvaa teetä, kun luin ajatuksistasi!
Ortodoksisuus on alkanut kiinnostaa, luulenko vain, että se on ihmisläheisempää ja jotenkin "lämpimämpää" kuin ev.lut.kirkon meno(jossa olin nuorempana mukana). Vai kauneusko ja eri aisteihin vetoaminen ortodoksien kirkonmenoissa kiehtoo.
Minä olen kysynyt miksi? ihan pienestä pitäen. Nyt ehkä huokaisen vain, että "taasko", kun tulee menetystä,murhetta, sairautta,rahahuolia ja muuta kompurointia aiheuttavaa.Mikä se on se määrä, minkä jaksan kantaa. Tai ehkä en jaksakaan, sillä välillä on pakko vetäytyä maailmanmenosta pirttiä lämmittämään ja katselemaan metsää ja peltoja. Diagnoosi on masennus, mutta en ole siltikään aivan varma olenko minä sairas vai onko meidän hyvinvointiyhteiskunnassa jokin perustavanlaatuinen vika. En myöskään pystynyt olemaan työssä, jossa tarkoitus on kauniilla asioilla kiskoa asiakkailta mahdollisimman paljon rahaa, olla edustava ja tyylikäs sekä puunattu,taitava kyllä olin...paikassa oli suoraan sanoen kaikella tavoin jumalaton meininki,armoton kiroaminen kun ei asiakkaita kuulemassa,pahanpuhumista selkien takana ja se maallisen mammonan armoton himo ja tavoittelu,pinnallisuus. Joten, näinä työttömyyden kulta-aikoina kieltäydyin ko.työstä jatkossa. Sitä ei taatusti kukaan tuttavistani ymmärrä.
Mutta hassu juttu,kun olen väsynyt, silloin minäkin jaksan tehdä vain käsitöitä- umpiuupuneena ainoastaan neuloa, sen sijaan että turrutaisin ohjeiden mukaan lääkkeillä pahan oloni.
Ihailen kovasti kaikkia kädentaitojasi, ja sitä, että olet itseoppinut. Eräs opettajani sanoi aikoinaan, että taiteilijaksi on monta tietä, koulutus on vain yksi niistä.
Lähden tästä halkoja hakemaan...
-Ilona-

Maahiska kirjoitti...

Mietin mitä voisin sanoa ortodoksisuudesta....? Itse olen kokenut sen hyvin paljon lämpimämpänä kuin ev.lut. josta vaihdoin pois vuonna -84. Kauneus on Kirkossa tärkeää koska työ tehdään Jumalan kunniaksi, ja suitsutuksella ym. on symbolinen merkityksensä joka pitää tuntea. Ihminen kun on hajamielinen niin liturgiset "menot" ovat tärkeitä nykyihmisellekin - jumalanpalvelus kertoo kristinuskon tarinaa, maailman luomisesta alkaen. Maahankumarrukset ja yleensäkin koko keholla rukoukseen osallistuminen sekä nöyrryttää (hyvällä tavalla), että muistuttaa rukouksen kokonaisvaltaisesta luonteesta. Rukous ei ole vain sanoja siis. "Saarnat" meillä on myös erilaisia kuin luterilaisilla tai muilla - sitä kutsutaankin opetuspuheksi. Puuttuu sellainen pitkänaamainen hurskas paatos, jota yhä on valtakirkossa ja saa minut aina hengessäni kiemurtelemaan(mietin, opetetaanko niitä pappeja puhumaan sillä nuotilla???).

Sanotaan ettei anneta enempää kuin jaksaa kantaa - itse olen sen kokenut myös. Olet jaksanut kantaa taakkasi kyllä, olethan hengissä!
Sopimaton työ voi rikkoa sielun terveyden ja lannistaa hengen. Kaupan alalla moraalittomuus ja etiikan puute onlähes sääntö, ei poikkeus...

Luulen, että olet ollut aivan väärässä paikassa, väärien ihmisten ja asioiden parissa. Metsä ja pirtin lämpö hoitavat varmasti säikähtynyttä sielua lempeällä tavalla.

Sielun lääke-kirjassaan nunna Kristoduli puhuu aiheesta hyvin.