perjantai 23. marraskuuta 2012

Koulutus, mitä se on?

Junikaa kiinnosti minun koulutukseni ja käsityötausta.... Tähän voisin vastata samoin kuin edelliseen kysymykseen lyhyesti: ei ole.

Olen käynyt ainoastaan peruskoulun (muistakseni päättötodistus oli vuodelta -82? En ole aivan varma)ja ilmaisutaidon appron suoritin 1997 toukokuussa Avoimessa Yliopistossa. En ole koskaan ollut edes käsityökerhossa. Joskus 16-vuotiaana muistaakseni kävin muutaman kerran työväenopiston alastonmallinpiirustuksessa, ja kaksi lyhyttä grafiikan peruskurssia kävin ehkä vuonna 1999.

Aloitin ompelukoneella ompelun 5-vuotiaana ja 11-vuotiaana tein jo kaavoja tyköistuviin mekkoihin vetoketjuineen kaikkineen. Ompelin pappien liturgisia pukuja ja muita kirkon juttuja parikymppisenä, ilman koulutusta. Kantapää opetti! Yläasteen käsityöopettaja inhosi minua kun tein mitä tykkäsin enkä kuunnellut häntä. Hän oli tuima viiksekäs nainen, varmasti ihan mukava.

Koulutuksen puutteesta olen kärsinyt ja saanut kuulla jopa nöyryyttäviä lausuntoja muiden "osaavampien" taholta. Tanssiaikoina tämä varsinkin päti. Jokainen alkeisoppilaanikin oli saanut lukukauden lopussa enemmän koulutusta kuin minä - opettaja! Silti olin hyvä opettaja ja tein kovasti töitä.

Suomi on koulutusta kumartava maa. Joskus ajattelen mihin olisin päätynyt jos olisin mennyt niihin kouluihin joihin minut hyväksyttiin ysiluokan jälkeen- mutta en vain saanut lähdettyä. Kolmeen taidekouluun pääsin. Olin hakemassa myös teatterikorkeaan suosituskirjeen kera, mutta onneksi en hakenut - Turkka astui juuri tuolloin sen puljun johtoon. Teatteri ja elokuva on yhä salainen haaveeni ;)

Kävin "media-alan opintoihin valmentavan kurssin" invalidiliiton Järvenpään koulutuspisteessä Jyväskylässä, se oli kouluista hauskin. Mutta sitä seuraavat media-assarin opinnot jouduin lopettamaan parin kuukauden kuluttua, se oli aivan järjetöntä, osoitteetonta opiskelua, lisäksi monen vuoden opinnot oli pakattu yhteen vuoteen. Sairastuinkin siitä riemusta ja jäin suosiolla pois.

Usein tuskastun itsekin kun en tiedä miten jotain työvälinettä käytetään, vaikkapa öljyvärejä tai akvarellia - niitä en edes yritä tehdä. Tietopuolen vaje olisi toki korjattavissa kursseilla, mutta en pääse mihinkään. Olen riippuvainen kyydeistä ja muiden aikatauluista - ja raha tietysti on se pääsyy miksen mene mihinkään. Opettelen asioita netistä ja itsekseni, sen pitää riittää.

Luulin aina etten pysty hyödyntämään mitenkään taitojani, mutta niin vain olen Kurkipellon Pajan korujen pääsuunnittelija - kaikki tilaustyöt kulkevat käsieni kautta paperina ja luonnoksina. Mies on opettanut minulle korusepän työn alkeita, ja olen autellut työhuoneella kun pystyn. Ehkä jonain päivänä voin taas kiivetä yläkertaan töihin useammin - viimeisen vuoden aikana olen ollut vain kerran työhuonehommissa. Muuten teen kaiken olohuone-keittiössä, ruokapöydällä ja silityslaudan päällä.

Eilen illalla somasti "pöhöttynyt" mummu vahti pikkumiestä kylvyssä, kahvikupin kera. Kävin folkjam-tunnilla, siitä vielä nuo vaatteet. Niin hauskaa oli tanssia vaikka enhän saisi - akillekset voi hajota eikä kuntokaan missään nimessä riitä. Mutta riemukasta oli. Jouduin lopettaman kesken kun tuntui etä sydän halkeaa ja ilma loppuu ja oksennan siitä kivusta, mutta hetken huilattuani menin vielä takaisin. Hullu mikä hullu. Tanssi on jotain minun ikiomaani. Ensi perjantaina kurssin toinen osa, menen vaikka pyörätuolissa... Entisen osaajan ja pystyjän paikalle on tullut riemukas säheltäjä-yrittäjä, ja se on ihan kivaa.

Andeks jälle, aga minu pea ei oska nüüd mitte :)

8 kommenttia:

ii kirjoitti...

Mua ärsyttää Suomessa nimenomaan tuo koulujen ja todistusten tiirailu joka paikassa, aivan kuin se kertoisi ihmisen kyvyistä (ja ihmisestä) kaiken! Olen käynyt montakin ammattikoulua ja kaikki mielestäni ihan turhaan. Taidekouluun menemättömyys on kyllä harmittanut viime aikoina ja nyt taitaa olla "myöhäistä" - ei muuten, mutta rahallisesti :/

ii kirjoitti...

En tiedä tuliko varsinainen kommenttini perille ja tuleeko tämäkään? Tässä on ihan kamalan vaikeita salasanatiedusteluja, mä en ainakaan saa mitään selvää noista merkeistä mitä noissa kuvissa on. Näin koneella voin sentään yrittää mutta yleensä surffailen jostain sängynpohjalta puhelimen kanssa ja silloin on ihan turha yrittää. Harmittaa, koska usein haluaisin näihin sun juttuihin jotain kommentoida! :)

Maahiska kirjoitti...

Kiitos, Ii, kommentointiongelmien tiimoilta! En ole tiennyt että minullakin niitä on - yritän poistaa! :)

kosotäti kirjoitti...

Mie hommasin ammatin vasta yli 40 vuotiaana, siihen asti tein mitä tein etupäässä hoidin toisten lapsia.
Koulutus on hyvä, mutta joskus tuntuu että liika koulutus vie ihmisestä luovuuden ja vapaan ajattelun taidon.
Teatterikoulu oli aikoinaan miunkin haave, mutta vanhemmat ei laskeneet, vaan piti mennä oikeisiin töihin:(
Vanhempana olin sitten työväen näyttämöllö se kolmas puu vasemmalata.

Liisa kirjoitti...

Arvostan ja kunnioitan niitä jotka osaavat ja uskaltavat tehdä mitä tahtovat, vaikka koulutuksia tosiaan kysellään joka paikassa. Itse on olen ristiin rastiin (yli)koulutettu; toisissa kohdin koulutus on ollut välttämätöntä, toisissa hyödyllistä, ja paljon on mennyt ihan toisesta korvasta ulos. Mutta se haitta kouluttautumisesta on, että se helposti nostaa rimaa älyttömyyksiin asti, ja saa kuvittelemaan että ei voi ajatella osaavansa jotain mihin ei ole käynyt vähintään sitä viikonloppukurssia. Minusta on kertakaikkisen hienoa että olet tehnyt ja teet kaikkia niitä asioita joita teet, nyt viimeisenä tuo kirja jonka ilmestymista todella odotan. Toivon että itsekin vielä saan samanlaista rohkeutta kasattua, etten jää vain suunnittelemaan ja aikomaan...

Nillanalle kirjoitti...

Töttöröö kokeilen onko sanavahvistusta

Maahiska kirjoitti...

Olen muuten autuaasti hukannut kaikki vähäisetkin todisteet pienistä koulutuksistani jonnekin muuttolaatikoiden siimekseen. Haluaisin päästä joskus Johonkin, vaikka edes lyhyelle grafiikankurssille - en muista paljoakaan edellisistä. Tai haasteellinen valokuvauskurssi, se olisi hienoa. Luulen että opiskelun paras anti ja puoli on siinä, kun on ylitettävä itsensä ja todella tehtävä, haastettava se sisällä lymyilevä kuvaaja tai taiteilija toimimaan. Kun luen kirjoittamiani teatteriesseitä olen pökertyä - ihanko oikeasti muka osasin tuollaisia asioita???

Liisa kirjoitti...

Tuo on minustakin ihan totta, että opiskelussa jatkuva mukavuusalueelta poisjoutuminen ja itsensä haastaminen on tosi tärkeää. Sitä aina sisäisesti vastustaa ja ääneenkin purnaa, mutta siitä kuitenkin eniten hyötyy.

Kyllä sinä varmasti osasit ja osaat edelleen. On se kyllä kumma miten helppo on vähätellä ja epäillä itseään!