tiistai 11. elokuuta 2009

Perheen kulttuurivuosi jatkuu

Olemme Miehen kanssa päättäneet viettää kulttuurivuotta, kuten lienen jo aiemminkin maininnut. Sirkus, teatteri, taidenäyttely ja mitä kaikkea onkaan jo käyty määrätietoisesti läpi (toivottavasti pääsemme elokuviin ja isoon teatteriin tänä vuonna!).. Tänään olin Miehen ja Ilovalmarin kanssa kirjastolla kuulemassa ja näkemässä Heli Laaksosta. Ensin Heli istutti koristeomenapuun kirjaston seinustalle, sitten mentiin sisälle kuulemaan runoja ja ajatuksia. Tykkään Laaksosen runoista ja kolumneista, mukanani kulkee joskus runokirja Sulavoi, se on ainoa jonka hänen kirjoistaan omistan. Laaksosen runot ovat johtaneet minut lukemaan myös muita murtehisia, esimerkiksi Hirvisaarta.

Runo "Tätä ei vares tahtonu kuul" päättyy seuraavasti:

Naakka
kattele varpaitas hiljaksis:
Mun päivä ova
ko puuvillalankka pujotetui pualukoi
ja nii o eläjäl hyvä.


Niin osuvasti ja täsmälleen.

****

Melkoinen tohina olikin kun Ilovalmari saapui kotiin. Kaikki halusimme tietää mitä missä ja miten ja oliko kivaa ja mitä ruokaa oli ja oliko taksissa kivaa. No oli, kyllä, oli, mutta lopettakaa jo se kysely! Päälle muikean tyytyväinen salahymy. Sillein, että naurattaa ja on kovasti mielissään muttei kehtaa näyttää :-)

Isoveikan kokoama kasvio sai hyväksynnän opettajalta - huh helpotusta! Ennenmaailmassa kerättiin kai peräti 50 kasvia? Nyt oli 20 ja niissäkin kovasti tekemistä, hienoisella pakolla maustettuna. Harmi ettei minun kouluaikanani enää tällaisia tehty. Ja hienoa, että ovat tulleet takaisin.

6 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Hei - miksei eläimistä tähdä kanssa tommosta! - Ne vois prässätä eläimiöön :D

Stello kirjoitti...

Minuakin harmittaa, ettei meidan kouluaikoina keratty kasveja! Ehka just sen takia olenkin niin huono muistamaan kasvien nimia..

Maahiska kirjoitti...

Kääk, riemastuttava ja kamala ajatus :-D mä voisin ekana kuivattaa oravan, se on niin söpö, ja mahtuu aika hyvin mun prässiin.

Stello kirjoitti...

Tahan on pakko mainita, etta mullapa on 'kuivattu' orava :o ... Siis kyseessa on erittain vanha joulukoriste, joka on ollut muistaakseni isapuoleni suvussa jo ties miten kauan.. Voi pienta raukkaa..

Maahiska kirjoitti...

Meillä on myös, mutta siitä on enää häntä jäljellä. Sitä voisi käyttää kirjanmerkkinä :-D se oli joku autonallejäänytraukkaparka, jonka Ville nylki ja kuivasi tai jotain...

Stello kirjoitti...

Elan toivossa, etta se mun joulukoristeoravakin oli vaan loytynyt kuolleena, eika kuollut sita varten, etta paatyisi koristeeksi..