Uskomatonta. Auto läksi eilen aamulla kohti Pohjanmaata eikä sitä ole yhtään ikävä. Tietysti kaupassa pitää käydä heti kun se kotiutuu mutta muuten olo on ihanan rauhallinen - vaikka itse en edes aja. Pelkkä ajatuskin siitä, että Miehen ei tarvitse lähteä mihinkään kyytimään ketään on taivaallinen.Ja arvatkaas-mitä. Me pyöräiltiin Mikkolankankaan uimarannalle, Ilovalmarikin polki niin hienosti vaikka oli eka kerta pidempää matkaa. Sinne on sellaiset 3 km. Uitiin paljon ja vielä pyöräiltiin takaisin, alamäkeä enimmäkseen. Uimarannalla syötiin pensaista vadelmia ja punaherukoita, metsästä mustikoita, ja kaiken kruunuksi keräsin taskuihini miljoona pientä puna-ailakin siementä kotipihaan varistettavaksi.
Vedessä on hyvä olla, mihinkään ei satu.
Olen tuunannut kämppää uuteen järjestykseen ja kerännyt vaapukoita, kutonut villahousut ja hassut tissinlämmittimet, olen iloinen ja tyytyväinen. Mutta myös hivenen haikea tulevasta tiistaista. Valo Ilmari Maahinen astuu silloin ensimmäistä kertaa koulutaksiin.
Miehet laittoivat tänään ripset ikkunoille. Minun piti kiivetä harmaannuttamaan pohjoisseinää mutten jaksanutkaan.
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti