lauantai 18. heinäkuuta 2009

Sekalaista epäonnea

Tulin juuri takapihalta missä mies vuodatti naurunkyyneliä - oli unohtanut laittaa tukanajokoneeseen sen rajoittimen ja nythän tukka on Lyhyt, tai oikeammin, sitä ei enää ole.

Toivottavasti tämä oli se kuuluisa kolmas katastrofi. Kaksi ensimmäistä olivat:


Rauta-aika

Mies soitti luostariin kuulumisia, ilmeni ettei hanoista tule vettä, tai jos tuleekin, on se tummanruskeaa puuroa. Kaivon pumppu oli siis tukkeutunut rautasakasta ja kaikki kodinkoneet sitämyöten tietysti myös. Koko poissaoloni aikana miehet eivät peseytyneet eivätkä laittaneet ruokaa - sellaista siis jossa tarvitsisi vettä. Lähdevettä oli toki kanisterillinen, saivat raukat juodakseen. Vessaa ei voinut vetää, hampaita pestä (mukamas...) eikä tiskaaminenkaan oikein sujunut. Kotona oli kuitenkin yllättävän siistiä kun tulin. Kaksi päivää kotona ja vesi on jo vaalean ruskeaa, pumppu on avattu ja kaikenlaista liotettu sitruunahapossa, kaivoa huuhdeltu, pesukone avattu ja puhdistettu, kaikki hanat vailla siivilöitä ja putket yskivät milloin kuumaa milloin kylmää vettä purskauksittain... Kaikki mikä ennen oli edes kutakuinkin valkeaa sanitettikalustetta, on nyt sellaista epäilyttävän läikikästä ja rumaa. Saimme ison laatikollisen tehopesuaineita Kotkasta, hommiin siis vaan ja hihattimet heilumaan.

Auton laturi

Isoveikka soitti tien päältä luostariin, jotta autosta meni laturi ja isi ei voi pysähtyä mitä nyt tehdään. Oli parahiksi ehtoo ja kaikki paikat kiinni, Lahden kaupunki täysin vieras meille ja minä, armoitettu ideakonkari luostarissa. Riensin kirkkoon tekemään monet ristinmerkit Jerusalemin Jumalanäidin eteen ja pyysin, että saisin edes yhden älynväläyksen joka pelastaisi katastrofilta. Meillähän ei ole rahaa, ei hinaukseen, ei monen vuorokauden pysäköintiin Lahdessa (missä P-halli???)eikä yhtään tuttua Lahdessa eikä edes Mukkulassa, jota kohti auto oli huristamassa paraikaa. Yleensä ohitamme Lahden Kotkaan mennessä, mutta mites nyt suu pannaan? Riensin kämpille hakemaan - ortodoksikalenterin! Siellähän oli Lahden kirkko ja yhteystiedot! Soitin takaisin ja kysyin Isoveikalta istuuko hän etupenkillä - joo! No löytyykö sinne auton oveen unohtunut turhaksi nimittämäni Lahden kartta - Joo! No löytyykö siitä kirkkojen merkkejä - ei! Löytyykö Harjukatua - - - - JOO! Osaatko neuvoa isille miten sinne mennään - joo!

Läksin takaisin kirkkoon ja palveluksen jälkeen soitin Miehelle. Auto oli turvassa kirkon pihassa, miehet pian junassa matkalla Kotkaan ja kaikki meni hyvin. Isoveikka oli hyvä kartanlukija!

Jaa, taisi Kotkassa olla se kolmas, kun viemäri tukkeentui ja pihaa piti kaivaa auki...

3 kommenttia:

Pellon pientareella kirjoitti...

No huh huh, on teillä ollut vastoinkäymisiä!? Onneksi ette luovuta vaan porskutatte reippaasti eteenpäin :). Ja miehelle tulee sitten kesätukka (=kalju) ilmeisesti - sillä voi sitten uidakin ;).

Maahiska kirjoitti...

:-D Niinhän sitä luulisi että Mies menee järvee kitisemättä, mutta kun on muutenkin niin perin karvainen, että liehuu! Itse en siloisena osaa edes kuvitella miltä tuntuu kun yltäpäältä karvat huljuvat kylmässä vedessä... Onneksi olen taktiilinen/kinesteettinen ihminen,minulle tuntoaisti on tärkeä; haliessa tietää ainakin että siinä on Mies! ;-D

Vastoinkäymisistä on tullut elämäntapa... blogiin ei voi kaikkea edes kirjoittaa.

savisuti kirjoitti...

Vaikka kaikkina tapahtumahetkinä ei naurata niin sinulla on taito kirjoittaa niin, että lukija täällä kyllä hekotti tätä lukiessaan. Onneksi kaikki kääntyi loppujen lopuksi hyvin. Miehen tukkakin kasvaa vähitellen. :o)