Merkillinen tyyneys

Sellainen hetki kun voi vetäytyä omaan sänkyyn lukemaan keskellä päivää ja muut pelaavat sanapeliä terassilla vailla huolen häivää. Hetki kun tajuaa että juuri nyt kaikilla on hyvä ja iloinen olo ja perhe on yhdessä. Terassilta kuuluu naurua ja hihkaisuja, pääskyset sukkuloivat läpi parvekkeen pylväiden, pienin rakentaa legoista ihmeellistä timanttiporaa, vävy tekee haarniskaa takapihalla, kohta mennään uimaan hienolle hiekkarannalle ja vesi on taas lämmintä. Sellaistakin on siis joskus.

Ihmeellistä myös ajatella, että monet talossamme käyskentelevät ihmiset ovat täällä alunalkaen siitä syystä, että tuntevat toisensa minun vuokseni. Itsekäs ajatus, ehkä, mutta hauska. Lasten isät, sisaret, lapset, vävyt, veljenpojat, kaikki jotenkin liittyvät minuun - toisiinsa tietysti kyllä kukin tavallaan, mutta jos minua ei olisi, nuokaan kaksi eivät tuossa takoisi vyönsolkia telttakatoksessa juuri meidän takapihalla. Että voi saattaa ihmisiä näin yhteen ja vaikuttaa heidän elämäänsä vain olemalla olemassa. Ja sitten voi päästää irti, palauttaa heidät omille itselleen ja omiin elämänuomiinsa ihan rauhassa - että näin sen on kuulunutkin mennä.

Luin hienon kirjan, Mirjam Lohen kirjan Nuttu. En oikein osaa edes sanoa siitä mitään, niin hieno se on. Lukekaa ihmeessä. Upposin kirjaan kuin lämpimään veteen kellumaan ja tunsin kaiken ihollani. M.L. kirjoittaa myös ihmisten elämäntarinoita tilauksesta.

Olemme pulikoineet järvessä, joka oli vuoroin hyytävä, vuoroin ihanan lämmin. Eilen oli melkein myrsky, mutta tuuli oli pehmeä ja kuuma ja kevyesti vaahtoiset aallot ällistyttävän leppeät. Ilovalmari puskee eteenpäin uimarenkaallaan ja nauraa niin että puuttuvien ylähampaiden raosta menee kilo vettä suuhun mutta sekään ei aina haittaa.

Yläkerran vesassa tehdään putkitöitä, mansettinappeja valmistetaan, kohta pakkaan Lintulan talkoolomaa varten. Tänään on ihanan viileää, sade taitaa tulla vihdoinkin, ulkona tuoksuu eilen niitetty heinäpelto ja meillä on ihkaoma rauha.