lauantai 2. toukokuuta 2009

Luontoretkellä



Kävimme yhdistetyllä kulttuuri-kauppa-hankinta- ja luontoretkellä Mäntässä. Ensin menimme ruokakauppaan, jota ei enää ollutkaan! Siinä oli vain ammottava hiekkakuoppa! Tuttu kauppa oli levitoinut tien toiselle puolen uuden kiinteistön rakentamisen ajaksi. Sen jälkeen menimme järkytyskahville ja katselemaan hopeakoruja, rakennustarvikkeita ja maaleja paikkaan jossa emme ole ennen ehtineet käydä. Siellä oli jos jonkinlaisia esineitä, silmissä vilisi. Ja vielä osoiteimme hurjaa siviiliurheutta ajamalla sopivasti juuri kantavaa metsätietä rotkojärven liki ihailemaan maisemia joita Akselikin maalasi. Siis Gallén-Kallela. Maisema oli kuin Kullervon kirouksesta. Järven rannalle oli pitkä ja polveileva matka, ei mitään polkua. Mietimme, kuinka hän on sinne aikoinaan mennyt, jalkapatikassa kontti seljässä? Oliko Akseli yötä tuolla kallionkielekkeellä, paistoiko kalaa pienellä nuotiolla? Metsä oli täynnään rahisevan kuohkeaa rahkasammalta, se oli hieno retki joskin raskas näin toipilaalle. Suunnistimme auringon mukaan ja onnistuimme löytämään takaisin autollekin. Eväät olimme unohtaneet takakonttiin, mutta kävihän ne vielä kaupaksi...

2 kommenttia:

Annu kirjoitti...

Mitä nämä ATC kortit ovat ? Blogissasi on ihania tunnelmakuvia ja kotoista meininkiä. Etsin pellen kuvia vappu-sirkukseeni, ja tänne tupsahdin.
t Annu

Maahiska kirjoitti...

Annu; laitoin sinulle pienen kommentin, kuvasi ovat hersyttäviä! Linkki muillekin ATC-ihmettelijöille: http://www.cedarseed.com/air/atc.html