perjantai 27. helmikuuta 2009

Ihanin kohteliaisuus ikinä...

Mies osti valkosipulia suoramyynnistä Maalaisvakasta. Kun sanoin että jopas muistit hyvän asian, niin sain vastauksen: "Sinä inspiroit minua!"

Tästä juolahti mieleen eilinen kuvaussessio kaksoisleukoineen. Podettuani tätä keski-ikää jonkin aikaa piristyin ja totesin olevani ihan sukunäköinen. Eikö se olekin hyvä juttu että on kaikkien enojensa ja setiensä näköinen. Lisäksi muistutan hyvin paljon Äitiä. En ole katsonut itseäni peilistä tanssimisen lopettamisen jälkeen (siis vuoden 1996 - älkää kommentoiko kiitos ;-D ) ja kuva on sitä mukaa tietysti aivan vieras. Valokuvista suodatan säilöön vain ne jotka koen itsekseni edes hiukan. Muut näyttävät vanhalta pummilta - passikuvalta suomeksi sanottuna. Miksi on niin vaikea katsoa peiliin? Koska en meikkaa eikä minulla ole tukkaa jota laittaa, niin olen itselleni melko vieras henkilö nykyään. Vartalo on tuttu kyllä, kasvot eivät. Olen tottunut tarkkailemaan painoani peilistä (meillä ei ole ollut vaakaa ennen, vasta viime joulun alla sain äitin vanhan vaakan), koska minulla on ollut laihuusongelma ja syömishäiriö. Nyt olen vihdoinkin saanut painoa lisää - liekö syynä reumakortisoni vai ikä, en tiedä. Mutta kasvot, kenen ne ovat? Haluaisin ottaa pitkän itsetutkiskelevan kuvasarjan, että tunnistaisin itseni ennenkuin dementia tulee ja vie.

Kävimme tänään näyttämässä kolmea korvaa sairaanhoitajalle. Ensin katsottiin minun oikean korvani sisään, koska siellä jälleen lehteilee jokin otus Raamattua - ihan selvästi! (Minäkö muka B-lausunnon tarpeessa? :D ) Korvassa oli hitu vaikkua muttei muuta, kipu oli myös, muttei muuta. Tulos siis pelkkä höh. Lehteilköön edelleen rapisevia sivujaan, ensi viikolla on reumalääkäri joka voi katsoa sisään uudestaan. Sitten näytettiin Ilovalmarin korvat ja kas, jopa selvisi mikä on kun ei lapsi taaskaan kuule mitään. Se ei johdu iästä eikä uhmasta. Siellä on massiiviset filtterit jälleen kerran. Jos joku kysyy nyt miten aion viettää viikonloppua, voin vastata jotta vaikkua pehmitellen. Eri kivaa vaihtelua luvassa siis.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ootkos kokkeillu apoteekista saatavaa Audispray nimistä valtameriliuosta. Suihke on siitä kätevää ett niitä korvaparkoja ku ei tarvi pehmennyksen jäläkiin millhään koivutorrakala kaivellakkhaan tyhyjäks ku se vaikku tulee pois ihan itekseensä ja suosiola.
Nimim. kaiveluun ja ruiskula pesuun kyllästynyt vaikkukorva.

Maahiska kirjoitti...

Kiitos vinkistä, tämä aikoo seuraavaksi hankkia valtameriliuosta eikä tuota pahalta haisevaa kallista tököttiä jota meillä nyt on. Ollaan käytetty sitä viikon verran eikä tönhä tule lapsen korvasta pois siltikään. Täytynee ottaa järeemmät aseet käyttöön 8-(